Jaahas. Sitä rämmitään taas alakulon aikaa etiäpäin.

Milloin tämä on taas ohi? Kykenen edelleen hetkellisiin onnen tuntemuksiin, mutta yhä suurempi osa mielialastani on alhaalla, alakulon maassa. Yhä useammin ajatukseni täyttävät katkerat lausahdukset kuten "Ei kiinnosta", "I don`t care" tai "antakaa mun kuolla". Mikään ei tunnu todella kiinnostavan, voimat on lopussa koko ajan.

Ihan hukkunut en sentään ole, satunnaisia onnen hetkiä sattuu edelleen, mutta vaikutus on huteruudessaan lyhytaikainen. Syömisen tuoma ilon tunne saa minut vain entä huonommalle tuulelle. On lannistavaa huomata, että ajattelee seuraavaa ruokahetkeä jo aiempaa päättäessä. Tämä taas häiritsee suuresti laihdutusyrityksiäni.

Tunnen itseni ihmisenä epäonnistuneeksi. Oikeastaan koko ihmisenä oleminen ei edes meinaa kiinnostaa. Elämän kalvo on ohut, kuin odottaen puhkeamistaan. Millään ei vain ole merkistystä.

Haluan Elämän Tarkoituksen takaisin. Se rimpuili jälleen karkuun tärisevistä käsistäni.

Katson muita ihmisiä, ja mietin, että ajattelevatko he samoin kuin minä. Vai elävätkö he vain elämäänsä sen tarkoitusta tai mielekkyyttä sen pahemmin pohtimatta?