Tykkään syödä. Nautin ruuan mausta ja siitä, miltä se tuntuu suussa ja nieltäessä. Nautin kylläisyyden tunteesta.

Toisaalta inhoan himoani ruokaan. Minulla on huono tapa ahmia toisinaan. Syödä liikaa esim leipää ja herkkuja. Syödä niin kauan, kunnes en saa enää mitään alas.

Painonhallinta on ollut osa elämääni jo puolisentoista vuotta. Olin jo jonkin aikaa ollut normaalin painon ja ylipainon raja-alueen lähettyvillä, kunnes päätin laihduttaa muutaman kilon. Pääsin melko pian ihannepainooni. Omaksuin terveellisen, kevyen ruokavalion ja liikunnan. Laihduttamisen myötä löysin liikunnan ilot. Tämän jälkeen painoni on sekä noussut että laskenut. Mutta tällä kertaa en puhu siitä, vaan syömisestä.

Toisinaan himo ottaa vallan ja sorrun herkuttelemaan. Kaava on lähes vakio: Ensin hieman jotain hyvää, jonka jälkeen minut valtaa vanha kunnon "Retkahdin jo, painonhallinta on tältä päivältä pilalla, antaa mennä"-asenne. Tästä seuraa hillitön mättöminen. Täytyy syödä kaikkea hyvää, kun kerran meni jo pieleen. Syön itseni totaaliseen ähkyyn. Tulee paha olo, oksettaa. Silloin iskee itseinho. Inhoan itseäni itsekurini puutteen vuoksi, tunnen itseni epäonnistuneeksi, ällöttäväksi. Kropassa on sietämätöntä olla. Silti jatkan syömistä kun taas jaksan, pelihän oli jo menetetty. Pahoinvoinnin iskiessä ajattelen joka kerta "Ei enää koskaan", vaikka tiedän rikkovani lupauksen taas jonakin "herkuttelu-päivänä".

Sängyssä unta odotellessa arvelen vaa`an lukemia seuraavana aamuna inhoa tuntien.

Ehkä vielä joku päivä saan suhteeni ruokaan/herkkuihin kuntoon. Ihanteeni olisi "kaikkea kohtuudella". Tällöin voisin tyydyttää himoni syöden kohtuudella, menettämättä hallintaani.