Niin se arki taas alkoi... eikä se alkanut hyvin.

Tunteeni poukkoilevat puolelta toiselle. Hetken olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni, kunnes jo pian sen jälkeen saatan taas olla surullinen ja tyytymätön elämääni. Ja ilman mitään kunnollista syytä.

Se alkoi joskus yläasteella, kun aloin pohtia elämää ja sen tarkoitusta. En löytänyt etsimääni. Ainut mitä löysin, oli ymmärrys lohduttomasta tulevaisuudesta ja ihmisen häilyvästä asemasta Maan väliaikaisena asukkina. Tunsin itseni pieneksi ja tarkoituksettomaksi. Samoin kuin elämäni.

Muutaman kerran kyllä uskoin löytäneeni elämän tarkoituksen, mutta hetken ymmärryksen tuoman ilon jälkeen olin taas pian eksyksissä ja onneton.

Kaikkein kurjinta on, ettei minulla ole edes mitään kunnon syytä olla allapäin! Minulla on  mitä ihanin, rakastava perhe ja rakkaita ystäviä... Koulunkäyntini sujuu hyvin... Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla onnellinen! Minulla ei ole oikeutta olla surullinen ilman kunnon syytä, kun ystäväni kompuroivat  samaan aikaan todellisissa ongelmissa!

Tunnen itseni kiittämättömäksi ja epäonnistuneeksi. Mutta minä en voi muuttaa tunteitani, vaikka haluaisin.

Lähiaikoina olen tuntenut itseni alakuloiseksi. Olen itkenyt paljon (ilman syytä). Olen inhonnut itseäni. Joskus minua ahdistaa niin, että minun tekee lähes mieli satuttaa itseäni. Joskus minun on vaikea hengittää ahdistukseltani. Joskus haluaisin vain käpertyä itseeni ja kadota. Joskus minun tekee mieli vain pudota...

Itsetuntoni on aina ollut melko hutera. Nykyään hyväksyn jotenkuten fyysisen itseni. Minä inhoan henkistä minääni: Se on heikko. Haluaisin vahvistaa sitä, mutta en tiedä miten.

Minussa on jokin vikana. Olen jo pitkään kärsinyt alakulon jaksoista. En pidä niistä. Haluaisin vain olla onnellinen. Minun PITÄISI olla onnellinen... Miksi en ole?!

Pelkään, että äitini saa tietää tästä. Hän on aina ollut niin hyvä minulle... En haluaisi koskaan satuttaa muita ongelmillani... Varsinkaan kun kyseiset ongelmat ovat olemattomia!

Olen väsynyt. Olen väsynyt itkemään. Olen väsynyt yrittämään päästä eroon surusta.

En tiedä mitä tehdä.